harrastusta ja yrittämistä

22.4.2009

kevät ja pohjoinen ulottuvuus


Luin lehdestä että EUssa värkätään nyt lämpötilaan perustuvia erityistukialueita. Siinä olisikin joku tolkku. Lauantaiaamuna herättiin Vantaalla ja oli lunta maassa. Ei mitään vihreää missään. Lähdin parin päivän matkalle Hampuriin ja siellä oli puissa lehdet ja lämmistä 15 astetta. Maanviljelyksen vaiheesta nyt ei tietysti päässyt selvyyteen, kun kaupungissa oltiin. Eipä ainakaan ollut joki ja kanavat enää jäässä. Alppiruusukin tai mikä lie rhodo oli, oli kukassa hotellin pihassa. Elimäen Mustilaan mennään niitä katsomaan kesäkuussa vasta.
Helsingissä on nyt mukavasti katettu lähtevien kaukojunien laiturit, mutta Hampurin asema oli kyllä siisti juttu: iso halli ja junat siellä sisällä.
Kaupungilla orvokit oli istutettu parvekeiaatikoihin.
Maanantai-iltana poislähtiessä lennon lähtö myöhästyi puoli tuntia. Työntötanko, jolla kone työnnetään pois lastausputken luota, oli rikki. Koko Hampurin kentällä ei ollut sopivaa tankoa ja siinä oltiin ihmeissään. Lentoemännät jakoi karkkeja. Lopulta päästiin liikkeelle ja kapteeni kertoi että meidät oli työnnetty ihmisvoimin käynnistysalueelle.

1 kommenttia:

23.4.2009 22.06 , Anonymous Leea kirjoitti...

Niin-pä! Keski-Euroopassa jo ruusut ja syreenit ja ties mitkä liljat kukkivat ja me riemuitaan, kun lumen alta paljastuu edes pienenpieni läntti isänmaata. Rymättylässä pottuja maahan ja Kreikassa kohta ensimmäinen sato saatu...
Vaikeeta on vaatteiden pukeminen, kun en tiedä MITÄ pitäisi päälle laittaa. Lumen hohkaama kylmyys kuitenkin käy luihin ja ytimiin ja viime viikon tuuliset säät muistuttivat ettei pidä sokeasti luottaa lämpömittariin.
Hampurin asemasta muistan, että se oli suuri ja savuinen. Elettiin 80-lukua ja diiseli vielä oli voimissaan.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu