Elokuinen sadepäivä kirjoituspöydän ääressä
Nettisivujen sisältö syytä tarkistaa sekä päivittää havuhinnasto tälle vuodelle. Kasvukausi alkaa kääntyä lopuilleen ja sadonkorjuun aika käsillä.
Metsän puolella on tämän vuoden leimikko jo hakattu.
Joulukuuset on leikattu ja samalla inventoitu tänä vuonna myyntiin kelpaavat. Omilla tiluksilla on edelleen välivuosi tukkumyynnissä. Yksittäisiä puita löytyy. Harmittavasti osa sopivankokoisista ja -muotoisista on saanut sienitaudeista neulasiinsa vikuutusta. Kantapään kautta tuli taas kertauksena että joulukuusiviljelmä pitäisi olla ilmava. Peltojakaan ei kannata istuttaa metsänreunoja pitkin.
Kuukauden päästä taitaa jo kanervat saapua puutarhamyymälöihin ja havunippujen kysyntä vilkastuu. Leikkohavun kerääminen ja säilyminen ei nykyilmastossa oikein osu yksiin sen kanervasesongin kanssa. Pyhäinpäivään eli maraskuun alkuun mennessä on kysyntähuippu jo ohi. Havuköynnökset voi ripustaa kuisteille ja parvekkeille jo marraskuun alkupuolella. Ne säilyttää neulasensa ulkona alkutalven viileydessä kyllä aina kevättalveen asti. Jos köynnökseen asentaa valot, niistä on eniten iloa marras-joulukuun pimeydessä. Valosaasteen vähentämiseksi valosarjalle kannattaa hankkia pistorasiaan ajastin, keskipäivällä ja yöllä valojen polttaminen lienee turhaa?
Yksityisyrittäjänä olemisen eduista voi nyt nauttia osallistumalla kursseille ja tapahtumiin oman kalenterin mukaan. Vapaapäivien tai lomapäivien pyytämiseen/pitämiseen ei ole enää tarvetta. Luken toimipisteessä Kaarinassa oli maanantaina havupuiden varttamiskurssi. Osallistujina oli muutama Joulupuuseuran jäsen ja Luonnonvarakeskuksen väkeä ja taimistoviljelijätkin oli edustettuna.Varttaminen on yksi keino saada monistettua hyvänmuotoisia puita. Jos luonnosta tai viljelmältä löytyy mieleinen puu, siitä saa taimimateriaalia ottamalla vartteita. Varttamisella saa emopuun klooneja, siemenestä kasvattamalla uuden yksilön perimä on aina sattuman kauppaa. Ei varttamallakaan lopputulos ole satavarma. Kasvupaikan ja perustaimen juuriston vaikutusta ei pysty ennakoimaan. Jos aihe kiinnostaa enemmän, mm. Luke (ent. Metla) on julkaissut youtube-videoita varttamisesta.
Tunnisteet: havuköynnös, havupuiden varttaminen, joulukuusi, leikkohavu
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu