Lumeton talvi
Nyt on kohta kai talvi lopulta ohi. Olipa erikoinen, ei ehkä ihan pian unohdu. Lumitöitä ei edes oikein päässyt tekemään täällä rannikon pohjoispuolella olevassa Etelä-Suomessa. Joulukuuset olivat ihan tuoksuttomia, kun ne olivat aivan sulia sisälle tuotaessa ja mitään solukoiden särkymistä ei tapahtunut ja tuttua kuusen tuoksua ei tullutkaan nenään. Lokakuussa satoi niin että leikkohavujen menekki ei lisääntynytkään edellisvuosista, laittelin joulun jälkeen ne ylijääneet havut oman pensasaidan juurelle katteeksi. Siinähän ne on hyvät olleen, kun eivät koko aikaa edes lumen alla piilossa. Etelämpänä Euroopassa on kuulemma tuo hautojen koristelukin ihan eri tyylistä kuin meillä. Kyllähän meilläkin haudat laitetaan syksyllä kuntoon, vaan kun tulee lumi ja peittää laitokset yleensä viimeistään loppiaiseen mennessä. Muuttuuko muoti kohta täällä meilläkin? Nyt odotellaan kevättä, laitetaan havuja ja pajunkissoja maljakkoon tai ruukkuihin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu